Onnekas ex-Suur-Saimaan Ympäriajojen järjestelytoimikunnan jäsen nappasi pääpotin OTR:ssa. Hymy on herkässä. Kuva: Arja Vähämäki
Markku Klemolan ihmeelliset seikkailut 29.6.2013:
Koko juhannuksen jälkeisen viikon olin päivystänyt sääennusteita; miten mahtaa Suur-Saimaan Ympäriajojen ilmat asettua. Olin perunut oman osallistumiseni antaakseni jollekin onnelliselle (!?) paikan Suomen kauneimmalle reitille. Suotuisan ilman sattuessa tarkoitus oli kuitenkin lähteä Mikkelin starttiin katsojaksi (ja punaista Alpinea ulkoiluttamaan).
Matka Lahdesta Mikkeliin on varsin harmitonta tietä, mutta “telkänpönttöjä” on tullut liikenteen valvojiksi reilusti.
Näin sitten matka menikin mukavasti, paitsi etten kaikkia Ympäriajoihin lähtijöitä nähnyt, koska oli niin paljon tuttuja ja tuntemattomia juttelijoita heti, kun olin Auto-Killan naapuripihalle parkkeerannut. Lähtöpaikan tunnelma tuntui olevan leppoisa ja lähetystahti ripeä, kun oli oikein kaksi tietäjää (Martti Piltz ja Hannu Lappalainen) saattelemassa autoja taipaleelle.
Viimeisten lähtijöiden jälkeen kello olikin jo yli puolenpäivän ja kesäinen hellepäivä korkeimmillaan. Kaljukin paloi. – Taas.
Hetken mietittyäni päätin jatkaa mobilistipäivääni lähtemällä uteliaaana kohti Visulahtea: OldTimer Runia katsastamaan.
Alpine Visulahden nurmikolla lauantaina iltapäivällä. Kuva: Arja Vähämäki
Olen käynyt Mikkelin raviradan tapahtumassa silloin vuonna yksi tai kaksi, mutta sen jölkeen olen ollut joka vuosi kiinni Ympäriajojen tehtävissä Lappeenrannan päässä, ja vasta viime vuonna ajoin sen lenkin itse “ekakerran”. Nyt siis sitten polvenkorkisella Alpinella isojen autojen sekaan! Tarkoitus oli löytää parkkipaikka tapahtuman ulkopuolelta, ja käydä katsojana tutustumassa touhuun ja syömässä päivän pääaterian – grillimakkarat!
Viitostieltä oli hyvä viitoitus alueelle, ei mihinkään parkkiin, vaan jouduinkin suoraan sisäänajoportille, eikä kääntyä voinut. Sain infopaketin ja autoon numeron – 597 ! Olipa kauheasti väkeä, mutta pienelle autolle löytyi nurmikon nurkasta paikka, vaikka ruohot matalan ajokin pohjan pyyhkikin. Sitten auton tiedot tuulilasiin, ja itse kenttäkierrokselle. Aivan tajuttoman paljon väkeä, mutta löytyipä pian pari tuttua Renu-harrastajaa, jotka olivat kuulemma jo äänestä kuulleet minun tulevan. Kuvailin pieniä erikoisuuksia ja komeita karavaani-yhdistelmiä – mutta omasta autosta ei tullut otettua yhtään kuvaa!
Tulin sitten puhvettiteltoilta käymään autolla, ja siinä seisoi tyttö mikrofonin kanssa ympärilleen katsellen. Tunnustin olevani punaisen Alpinen isäntä, ja sitten tulikin annettavaksi pikainen haastattelu – ex tempore (mitähän tuli sanottua?).
Samalla huomasin saaneeni tuulilasiin pienen lappusen – ehkä jonkun tutun tervehdys. Ei, se olikin tuomariston ilmoitus: “Autonne on palkittu – olkaa hyvä, älkää poistuko alueelta ennen palkintojen jakoa klo 15.30.” HÄH – en ollut ilmoittautunut mihinkään kilpailuun!
Odottelin sekavissa ajatuksissa, mutta iloisessa jännityksessä, noin tunnin verran. Sitten rupesi tulemaan kuultuksia ja ohjeita palkittaville ajoneuvoille: ensin kaksi yleisön suosikkia – kaksi jenkkiä. No niin, ajattelin – jenkkejähän täällä onkin tuhottomasti – ja hienosti rakenneltuja ja hoidettuja. SITTEN tuomariston valintoihin “auto n:o 597, pyydän ajamaan tänne lavan eteen palkittavaksi”. Sitten vaan sitten yleisön välistä pujotellen, kaikki eivät meinanneet heti huomata väistää alle vyötärön mitan korkuista kaunotarta.
Markku kurvaa Alpinen kohti palkintojenjakopaikkaa. Kuva: Arja Vähämäki
Ihmettelijöitä vai ihailijoita – sama se, kunhan huomaavat! Sinne kääntelin auton “naama” yleisöön päin ja sitten lavalle pokkaamaan punainen pokaali – iso! Olisi voinut olla paremmatkin vaatteet päällä, mutta nyt olin sellaisena kuin sattui päälle tulemaan, ja sitten taas haastattelu. Kaksi muutakin palkittiin: Borgward ja Dodge, joka oli sitten myös OTR:n kaunein/komein.
TOP5:n voittaja haastattelussa. Kuva: Arja Vähämäki
Kyllä olin hämmentynyt: vahingossa paikalle eksynyt puunaamaton stailaamaton pikkuherkkuni oli palkittu isosta joukosta!
Komea pokaali Alpinen keulalla ja tyytyväinen kuljettaja. Kuva: Arja Vähämäki
Sitten käänsinkin nokan takaisin Lahteen ja saunan lauteita, vaikka olisihan vielä ollut illalla kruisailut Mikkelin kaduilla. Minulle riitti tällä kertaa jo tässa sulattelemista – ja omat kuvat autosta pokaaleineen jäi sitten ottamatta!
Kyllä oli mukavaa Mikkelissä !!!
Terveisin
Markku Klemola
PS: Pokaali on paremman pikkuautokokoelman vitriinin päällä. Liitteenä pari “dokumenttia”
Markun aarteet. Kuva: Markku Klemola
Alpinen tarina
Alpine Renault A110 1300 S on valmistettu 12.12.1969 Dieppessä Ranskassa. Moottori 1296 ccm, R4, takana
Teho 120 hv/7200 rpm. 2 x Weber 40 vaakaimu-kaksoiskaas., puristus 12,0:1. Vaihteisto: 5+1 / h.nop. 215 km/h
Paino: tyhjä / max 740 / 950 kg
Rakenne: putkirunko ja lasikuitukori (Michelotti)
Levyjarrut kaikissa pyörissä, takana kaksoisiskunvaimentimet.
Tätä A110-mallia valmistettiin Ranskassa 1100 – 1600 ccm vuosina 1962 – 76 yht. 7.400 kpl, joista tätä 1300 S:ää vain 260 kpl vuosina 1966 – 71. A110 lisenssivalmistusta oli Espanjassa (Fasa), Mexicossa (Dinalpin): Brasiliassa (Interlagos) ja Bulgariassa (Bulgarpine).
Alpine Renault A110 1600 S voitti World Championship -merkkimestaruuden 1973.
Auto on tuotu Saksasta ensimmäisen omistajan suvulta (ei kilpailtu) v. 2000 ja MA-rekisteröity 4.10.2010. Auton omistaa Markku Klemola Lahdesta.
Markku Klemola 20. Suur-Saimaan Ympäriajossa 2012:
Ks. kuva MM:n kotisivuilta
Tulokset OTR 2013. Lue lisää
Onnittelut voittajalle!